Etäsuunnittelijan ajatuksia, osa 2

No niin, reilu viikko on vierähtänyt etähommissa. Onhan tämä mielenkiintoista aikaa. Otetaan esimerkiksi kuntoilu. Ennen koronaepidemiaa kävin säännöllisesti lönköttelemässä metsässä ja kuntosalillakin säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt on kaiketi iskenyt luulotauti päälle, kun päivittäin tuntuu kurkussa kipua ja rinnasta vähän ahdistaa. Menee kyllä sitten ohi. Tarkkana täytyy tietysti olla ja ottaa iisisti. Mutta miksiköhän tulee juostua jälkikasvun kanssa tuhatta ja sataa? Pyrin tulevina päivinä repäisemään itseni irti luulotaudista ja suuntaan lenkkipolulle!

Mutta selkeästi vatsalihakset tehdään keittiössä. Kun ennen muinoin monet palaverit käytiin makoisten patojen ääressä, on nyt syömiseen tullut järkeä. Annokset säilyvät kohtuullisina, kun edessä eivät siinnä loputtomat buffetlaarit, ja onpa tekotapakin kiitettävän usein kotiruokatyyppinen. Ja se näkyy. Vaikkei lenkille olekaan päässyt, on olemus sutjakoitunut ja olo energinen!

Mitäs kuuluu laajemmin toimiston porukalle? Onneksi ovat pysyneet terveenä. Se on kaiken avain. Nyt on lymyilyn aika ja kukin käyttää aikaa mielensä mukaan. Tässä ajassa olemme seuranneet yhdessä koronatilanteen kehittymistä, jakaneet kokemuksia tilanteeseen sopeutumisesta ja esimerkiksi lemmikkien fiiliksistä. Kissat ja koirat ympäri Tamperetta näyttävät ottavan tilanteen yllättävänkin rennosti!

Me ihmiset tottakai paiskimme arkisin hommia. Nimenomaan tällaisena aikana on syytä paiskia, ettei tilanne käänny salakavalasti laiskotteluksi. Ja tulostakin on syntynyt. Hommat hoituvat mukavasti ja onpa tässä palaveerattu erään valtakunnallisen ketjun siirtymisestä Aatteeseen. Jei! Pidetään peukkuja pystyssä! Tärkeintä on pitää pyörät pyörimässä eteenpäin. Meillä on porukan fiilis korkealla ja lomauttamisen sijaan olemme rekrytoimassa lisää osaajia. Seuraavaksi Aatteeseen palkataan asiakkuusjohtaja, joka tulee pitämään nykyisiä ja tulevia asiakkaitamme kuin kukkia kämmenellä. Se on yllättänyt totaalisesti, kuinka osaavia ja mahtavia tyyppejä on kiinnostunut Aatteesta työpaikkana! Tulemme saamaan taatusti aikaansaavan henkilön asiakkuusjohtajaksi.

Työmaailman ulkopuolisesta jaksamisesta vielä esimerkkinä se, että tässä talossa on elelty testinomaisesti ilman Netflixiä jo muutamia vuosia. Täysin tyytyväisenä, voisin lisätä. Välillä tiettyjä sarjoja koskevista keskusteluista on tullut mykisteltyä täysin, mutta ei kukaan voikaan tietää kaikesta kaikkea. Usein tieto jopa lisää tuskaa. Koronan myötä tämäkin asia kuitenkin muuttui nopeasti. Kun eristäytyminen koitti, jaksoin sinnitellä neljä päivää ennen kuin päädyin tilaamaan Netflixin. Joku henkinen juttu varmaankin. Ja näitä tunteita esiintyy nyt monilla. Kun kotona kerran ollaan, niin aika täytyy saada kulumaan mukavasti. Kuka tykkää kuntoilla, voi tehdä sitä kätevästi tietyillä apuvälineillä, toinen kunnostaa kotiaan ja tarvitsee työkaluja. Tai YouTube-videoita, riippuu remontoijan kyvyistä 🙂

Joka tapauksessa nyt on oivallinen hetki markkinoida eristyksissä eläville kansalaisille. Sekä kuluttajat että yrityspäättäjät tavoittaa nyt kotoaan. Tilanne on täysin ainutkertainen. Oville ei kannata mennä kolkuttamaan fyysisesti, mutta digitaalista sisältöä saa jaettua uskomattoman tarkasti. Ja tekemättä tästä tekstistä mitään tyrkyttämistä – tiedät varmaan, minkä toimiston puoleen kannattaa kääntyä, jos haluat buustata markkinointiasi ja myyntiäsi.

Kaikkea kivaa arkeen ja työhön 🙂 Koitetaan jaksaa, kyllä se korona saadaan nujerrettua!

Jätä palautetta kirjoittajalle: markku@aate.fi