Etäsuunnittelijan ajatuksia, osa 3

Tähän etäilyyn on tottunut jo aikaa sitten! Virtuaalinäkymisestä on tullut uusi standardi ja yhteydenpito hoituu täysin kelvollisesti näinkin. Koomisilta tilanteilta ei kuitenkaan voi välttyä. Jostain Aatteen henkilöstä näkyi videopalaverissa vain komea hiuspehko, kun läppärin kamera sojotti yläviistoon, toisella möykkäsi ja möykkää kotona päiväkoti-ikäinen lapsi. Koittakaa veikata, kumpi tapaus liittyy itseeni, heh. No niin. Puhuin mahdollisen uuden asiakkaan kanssa puhelimessa kaiutin päällä ja kaikki meni mukavasti. Mielenkiintoinen keissi. Lopettelin puhelua, huikkasin loppumoikat ja satuin sillä samaisella hetkellä kävelemään olohuoneessa leikkivän ipanan ohi. Ipana kuuli puhelimesta potentiaalisen asiakkaan tervehdyksen ja päätti kohteliaasti vastata tälle vapauttamalla kaiken senhetkisen energiansa yhteen infernaalisen kimeään MOIIIIII!!-kiljaisuun. En tiedä osasiko puhelimen toisessa päässä oleva henkilö ottaa asian huumorilla, toivon että osasi, itse repesin nauruun. Onneksi ääniyhteys oli siinä vaiheessa jo satavarmasti katkennut.

Energioiden suhteen hyviä uutisia: luulotautikin hellitti (vai oliko kuitenkin korona?), joten lenkkipolut kutsuvat tämän tästä! Aurinko paistaa ja lenkkeily tuntuu tosi hyvältä. Aah. Sulosävelten tahdissa kilometrit taittuvat lähes kuin ennen vanhaan. Sattui tosin tuossa myös vähän ikävämpi tilanne, kun puhelimesta loppui akku lenkin kauimmaisessa kohdassa. Ja vieläpä kesken hyvän biisin. Vasta nyt ymmärrän, miksi nuoriso kantaa mukanaan vara-akkuja. Lenkkipoluilla tuntuu olevan jonkin verran väkeä liikkeellä, mutta kaikki liikkuvat kohteliaasti, turvavälit huomioiden. Poikkeuksellinen aika selkeästi koskettaa. Harvemmin sitä on aiemminkaan kesken lenkin on pysähdytty halaamaan tuntemattomia vastaantulijoita, mutta nyt tuntuu, että tässä koetaan jotain yhteistä. Tuntemattomatkin tervehtivät toisiaan ja kyselevät kuulumisia. Samassa veneessä ollaan, ja tästä selvitään.

Onneksi korona iski vasta keväällä. Jos kaikki olisi käynnistynyt lokakuun lopulla, olisi jälki henkisesti paljon rankempaa. Nyt kuljetaan kirjaimellisesti kohti valoa. Liikkuminen ja ulkoilu ovat avainasemassa siinä, että elämänilo säilyy. Se täytyy tosiaan vaan hoitaa niin, että jakaannutaan tarpeeksi laajalle alueelle. Onneksi Suomessa piisaa luontoa. Veikkaan, että moni on löytänyt lähimetsänsä aivan uudella tavalla ja seuraa siellä vaikkapa kevään etenemistä tarkemmin silmin. Myös työmatkoihin aiemmin huvenneen ajan voi kukin nyt käyttää oman harkintansa mukaan. Oma projektini on kasvattaa viikset. Koskaan aiemmin en ole rohjennut sitä tehdä, mutta nyt sosiaalinen piiri on kutistunut niin minimiin, että Here I go! Voin laittaa Etäsuunnittelijan ajatuksia, osa neloseen näytteen projektin edistymisestä.

Mitä sitten tapahtuu työrintamalla? Meillä mietitään keinoja, aloitetaan uusia juttuja, keskustellaan ja ennen kaikkea TEHDÄÄN. Kun ikävät uutiset alkoivat, oli päätöksen paikka: lomautetaanko porukka ja pelataanko varman päälle? Vai pidetäänkö tärkeistä ihmisistä huolta myös hädän hetkellä ja mennään riskillä? Me valitsimme riskin. Ketään ei ole Aatteesta vielä lomautettu ja teemme hartiavoimin töitä sen eteen, ettei siihen tarvitse mennä jatkossakaan. Uusi asiakkuusjohtajakin aloittaa vapun jälkeen. Jee!

Talouden pyörien täytyy pyöriä, joten jokainen kotimaahan käyttämäsi euro tekee hyvää sekä sinulle että kansantaloudelle. Itse skippasin perinteisesti ”hauskan” renkaiden vaihdon tänä vuonna ja tuin paikallista ammattilaista. Ruokaa tulee noudettua aina tilaisuuden tullen, sillä paikalliset ravintolayrittäjät ovat mahtavaa porukkaa! Turhaan krääsään ei kannata laittaa rahojansa edelleenkään, mutta kaikki sydämellä tehdyt tuotteet ja palvelut käykööt nyt kaupaksi. Sitä me kaikki yrittäjät nyt toivomme, ehkä enemmän kuin koskaan.

Tsempikästä viikkoa kaikille 🙂 Pidetään toisistamme huolta!

Jätä palautetta kirjoittajalle: markku@aate.fi

Kirjoittanut: Markku Kuumola

Copywriter, partner